keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pajutila, Kangasala

Pajutilan päärakennus ja vanhoja kelkkoja.
Viime viikonloppuna vierailimme Kangasalla. Keskustan lisäksi piipahdin Marjamäen Pajutilalla. Osuin hyvään aikaan paikalle, sillä käynnissä oli alennusmyynnit. Kaikki tuotteet -50%! Varsinkin isommissa huonekaluissa tämä alennus on oikein tuntuva! Alennusmyyntejä on muistaakseni muutaman kerran vuodessa (alkuvuodesta ja loppusyksystä). Tämän jälkeen tila sulkee joksikin aikaa ovensa ja avaa jälleen myöhemmin uudistuneella valikoimalla. 

Asetelmaa etuovella.
Sisustustavarat ja tyyli on melko romanttinen, mutta joukosta löytyy tavaroita yksinkertaisempaankin makuun. Valikoimiin näytti tulleen myös vaatteita. Pajutilan koreja olen ostanut useasti ja näyttipä tuolla olevan hauskoja pikkujakkaroitakin... 

Korien lisäksi Pajutilan kahvilan kakut ovat houkutelleet minua. Ne ovat superhyviä ja todella reilun kokoisia! Kakkuja voi ostaa myös kotiin vietäväksi. Otankin usein valikoiman erilaisia kakkupaloja ja keksejä, joita on kiva jakaa ja maistella muiden kanssa. Parasta ne on kuitenkin nauttia yksin sohvalla loikoillen ja nauttien hiljaisuudesta kun on saanut lapset nukkumaan :)

Muutama kuva sisältä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti