Puolipatenttineuleita on ollut melko paljon muotilehdissä ja vaateliikkeissä esillä. Pinta on yksinkertainen, mutta omalla tavallaan kiva, rento ja erittäin klassinen.
Aloinkin tekemään omaa neulettani Linea Puran -neuleohjetta (malli 31) mukaellen. Silmukkamäärät, lankalaatu ja hihojen pituudet ja leveydet ovat ainakin kokeneet muutoksia. Lankalaaduksi valitsin suosikkini Novitan Hanko -langan, värinä army vihreä (värinro. 344). Lanka on kivan pehmeä ja kauniisti laskeutuva.
Oma neuleeni on vielä hieman kesken. Julkaisen sitten lisää kuvia kun saan neuleen valmiiksi :)
Mutta tässä teillekin ohjeeni, mikäli innostutte neulomaan. Käsialani on todella löysää, tässä neuleessa jopa ihan tarkoituksellakin. Suosittelenkin siis tekemään mallitilkun/laskemaan omat silmukkaluvut ennen neuleen aloittamista. Silmukkaluvun pitää olla kuitenkin pariton luku.
PUOLIPATENTTINEULE OHJE:
Hanko -lankaa noin 700 g (kokoon 34/36). Puikot 6,5 ja pyöröpuikot 4.
Mikäli puolipatentin neulontaohje on unohtunut, löytyy hyvä ohje mm. DROPS ohjevideosta.
Etu- ja takakappale (2x)
- Luo 55 s puikoilla 6,5 ja neulo puolipatenttineuletta 42 cm.
- Päätä 6 silmukkaa kahden seuraavan kerroksen alusta kädenteitä varten.
- Neulo vielä näillä silmukoilla 8 cm.
- Siirrä kappaleet pyöröpuikoille (nro 4) odottamaan. (kappaleiden leveys alaosassa n. 42 cm)
Hihat (2x)
- Luo 31 s puikoilla 6,5 ja neulo puolipatenttia 38 cm.
- Päätä 6 silmukkaa kahden seuraavan kerroksen alusta.
- Jatka silmukoilla vielä 8 cm.
- Siirrä hihat pyöröpuikoille siten, että hihat tulevat taka- ja etukappaleiden väleihin. Tarkista, että olet lopettanut kappaleet samoille puolille ja että kappaleet ovat nyt samoin päin (etupuoli ulospäin) pyöröpuikoilla.
- HUOM! pidennä hihoja ja lisää luontisilmukoita, mikäli hiha on liian lyhyt/kapea. (kappaleiden leveys alaosassa n. 23 cm, alkuperäisessä ohjeessa 28 cm)
Kaula-aukko ja viimeistely
- Jatka puolipatenttineuletta pyöröpuikoilla (124 silmukkaa).
- Ensimmäisellä kerroksella neulo jokaisen kappaleen reunasilmukka ja ensimmäinen silmukka sekä viimeinen silmukka ja reunasilmukka nurin yhteen. Jäljellä tämän kerroksen jälkeen siis 116 silmukkaa.
- Toisella kerroksella neulo yhteen kappaleiden viimeiset silmukat nurin yhteen. Jäljellä 112 silmukkaa.
- Neulo 9 cm ja päättele silmukat.
- Ompele sivusaumat ja hihojen saumat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti