tiistai 20. marraskuuta 2012

Oliivipuu


Todiste oliivisadostani sekä pihavajamme rautainen seinäkoriste
"oliivitarha"
Selaillessani ottamiani valokuvia pihan yksityiskohdista huomasin samalla yllätyksen... Takapihan portailla auringosta nautiskelevat oliivipuut olivat kasvatteneet oliiveja! Olen tietenkin koittanut hoitaa niitä parhaani mukaan, mutta en ollut olettanutkaan saavani oliivisatoa. Neljästä puusta kolme oli ollut tuotteliaita; sato on yhteensä 19 pienen pientä oliivia. Toistaiseksi tarvitsee turvautua kaupan valmiisiin öljyvalikoimiin, sillä ei tällä määrällä ehkä vielä omaa oliiviöljyä puristeta, mutta olen silti innoissani. Nyt täytyy vain koittaa saada puut talvehtimaan vielä talvenkin yli. Viimetalvisen kokemukseni mukaan puuta ei kannata tuoda kosteasta ulkoilmasta sisälle kuivaan, sillä puu alkaa todella nopeasti pudotella lehtiänsä. Yritän siis ehkä löytää pihastamme suojaisan paikan, jossa oliivipuut voisivat värjötellä talven odottaen kevättä. Suurimman puun ajattelin tosin ottaa jouluviikoksi vierailemaan sisälle, se saa olla joulupuumme koristeltuna joko harmailla peltisillä hiutaleilla tai valkoisilla pöllöillä...

Blogin valokuvat on aiemmin otettu Canonin järkkärillä, mutta koska se joutui pitkäkyntisten mukaan viikonlopulla, niin nyt ilahdutan teitä hetken vanhan Ixus-kamerani kuvilla.... Pahoittelut kuvalaadusta. Etsinnässä on siis uusi kamera; yllättävän hankalaa (mutta mukavaa) puuhaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti